Suomen alkoholipolitiikka tappaa

Keskiviikko 8.4.2015 klo 13.04 - Taisto Miettinen

”Turhia kuolemantapauksia on kertynyt lisää viime vuosina niin, että määrä on jo yli 400 kuolemaa.”Viranomaisten mukaan ”Ne johtuvat EU:n lainsäädännöstä.” ”Kuolleisuus kymmenkertaistui yhdessä vuodessa EU-jäsenyyden myötä.” Vanhempi  lehtikirjoitus  kuolemista.

Syynä voidaan katsoa olevan myös EU-säännösten sijaan Suomen alkoholipolitiikka. Eurooppalaisella alkoholin hinnoittelulla nämäkin kuolemat olisi ollut vältettävissä. Alkoholin ongelmakäyttäjät eivät välitä, sisältääkö alkoholin sijaan edullinen tuulilasinpesuneste humalan aiheuttavaa etanolia eli tavallista alkoholia vai myrkyllistä metanolia.

Korvikealkoholeiksi tai alkoholin korvikkeiksi kutsutaan alkoholia sisältäviä aineita, joita ei ole tarkoitettu juotavaksi, mutta joita siitä huolimatta käytetään myös päihteinä. Korvikealkoholeja on käytetty siitä syystä, että ne ovat olleet helpommin saatavilla tai halvempia kuin juotavaksi myyty alkoholi. Suomessa arvioidaan olevan noin 1 000 vakinaista ja 3 000 – 5 000 satunnaista korvikealkoholin käyttäjää. Korvikealkoholi on viime vuosina aiheuttanut noin 50 kuolemantapausta vuosittain (artikkeli).

Alkoholin hinnoittelu johtaa myös alkoholin käytön kasvuun. Virossa alkoholi on huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa. Tämä johtaa viinaturismiin ja suuriin kotivarastoihin. Suurien kotivarastojen vuoksi kohtuukäyttäjä-suomalaiset juovat enemmän verrattuna siihen, että alkoholia ostettaisiin vain tarpeen mukaan. Tämä "tissuttelu" on faktaa monen ihmisen kohdalla. Verotulot Viroon - haitat Suomeen politiikka.

Alkoholipolitiikassa ja sen verotuksen ylläpidossa sekä saatavuudessa viitataan usein koko Suomen kansan rappeutumiseen.  Yleensä selityksenä ja ongelmana ovat ne muut henkilöt. Ketkä muut, jos se ei ole näin kenenkään omalla kohdalla ? Kyse on ilmeisesti vain ongelmakäyttäjistä, jotka sanelevat Suomen alkoholipolitiikan ylläpidon ja sen verotuksen sekä sen, mistä kaupoista sitä voidaan ostaa. Ne samat henkilöt, jotka juovat korviketta alkoholin sijaan ? 

Koko väestöön suuntautuvan alkoholipolitiikan perusteluiden mukaan juomisen riskit eivät kosketa vain pientä vähemmistöä.  Erään tutkimuksen mukaan työssäkäyvistä miehistä noin 20 % ja naisista noin 10 % on alkoholin ongelmakäyttäjiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alkoholipolitiikka