Kokous 23.10.2024
Esitin, että rakennusvaliokunta ei puolla esitettyä asemakaavan muutosehdotusta
Evästykseni: toteuttamisedelletysten selvitystyön mukaan käärmetalokaava on taloudellisesti kannattamaton
Äänestys 3-1-1 eli esitykseni hyväksyttiin. Rakennusvaliokunta ei puolla käärmetalokaavan hyväksymistä
Tiedossani ei ole tapausta, jossa kaavaehdotusta ei olisi puollettu valiokunnassa, joten päätös lienee historiallinen tai ainakin erittäin harvinainen.
Näkemyksiäni:
Selvityksen mukaan käärmetalokaava on taloudellisesti kannattamaton- Kaavassa lukuisia kustannuksia lisääviä ratkaisuja
- Tällöin on vaikea saada riskin ottava rakentaja
- Tontista saatava hinta / tulot kaupungille jää pieneksi
Näkemykseni mukaan olisi järkevää rakentaa jonkinlaisina pistetaloina (käärmeen muotoisena tai muutoin), jolloin tontista saatava kauppahinta olisi parempi ja myös toteuttaminen edullisempaa ja myös vaiheittainen rakentaminen olisi mahdollista
Vaikka kaavan tekemisessä jouduttaisiin menemään ns. taaksepäin, niin se jouduttaisi kuitenkin tontin myyntiä enemmän kuin yhtenäisen käärmetalotontin kaavan jatkaminen ja myyntipyrkimys
Muuta:
- Näköalat huoneistosta myös eri suuntiin enemmälti kuin yhtenäisessä käärmetalossa
- Vastaa enemmän keskustan jo rakennettua miljöötä
- Huoneiston sisätilat normistandardin mukaisin suoria seiniä